Minä olen...

Hei!

Tervetuloa kotisivuilleni! Olen Minna Sallinen, yrittäjä, taideterapeutti, taideterapeuttisten menetelmien ohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri, laillistettu sosiaalityöntekijä, lähihoitaja, mutta samalla myös itseoppinut kuvantekijä-taiteilija. Teen taidetta päätyönäni, elinkeinoani. Maalaan tilaustöitä ja muotokuvia, myyn omia teoksiani. Hopeisessa Lyhdyssä tarjoan monenlaisia taide- ja hyvinvointia tukevia palveluita, mm. Paint and Wine-iltoja, kursseja, rentoutuksia ja ratkaisukeskeistä taideterapiaa.

Piirtäminen ja maalaaminen on ollut minulle lapsesta saakka aina tärkeää. Elämässäni tapahtui suuri muutos vuonna 2018, kun lähdin opiskelemaan ratkaisukeskeistä kuvataideterapiaa. Taide palasi voimalla ja rytinällä elämääni. Se sytytti uudelleen liekkiin haaveeni yrittäjyydestä, luovuudesta, taiteen tekemisestä. Sisäilma - sairastumisen ja rankkojen työvuosien jälkeen irtisanouduin vuonna 2021. Sain koulutuksesta voimaa muuttaa elämäni suuntaa. Päätin työllistää itse itseni ja toteutin haaveeni luovan alan yrittäjyydestä. Olen työskennellyt yrittäjänä nyt 4 vuotta.

Luon taidetta intuitiostani, sydämestäni ja rakkaudestani maalaamiseen. En koe, että koulutustaustani ja taiteen tekeminen olisivat ristiriidassa toistensa kanssa. Voimaa, iloa ja energiaa saan ihmisten kohtaamisesta, olipa sitten kysymys taideterapiasta, kursseista, rennoista maalausilloista tai tyhy-tuokioista. Taide monissa muodoissaan, tuo värit ja ilon elämääni, olen vihdoin palannut todellisen minäni juurille ja alkulähteille.

Luonteeltani olen rauhallinen, empaattinen, ystävällinen ja kohtaan asiakkaani aidosti, ihmisenä ihmiselle. Työskentelyssäni ja asiakkaita kohdatessani pidän tärkeänä, että ilmapiiri on rento ja mukava, kohtaamiset ovat inhimillisiä, rehellisiä sekä aitoja. Kohtaamisissa tulee välittyä molemminpuolinen kunnioitus sekä arvostus toista ihmistä kohtaan.

Asiakkaideni mukaan olen rento, lämmin ja turvallinen ihminen, jolle on helppo puhua asiasta kuin asiasta. Kanssani on helppoa olla oma itsensä, eikä minua tarvitse jännittää

Olet lämpimästi tervetullut tutustumaan ja piipahtamaan Hopeiseen Lyhtyyn! 

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita